Lukijat

perjantai 31. toukokuuta 2019

Pieniä pannuja

Nyt sain tehtyä pannujakin markkinoille, oli hauska kokeilla tehdä myös vähän pienempiäkin. 😊




maanantai 27. toukokuuta 2019

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kesäpaja työhuoneella

Mietin sellaista, että voisin pitää muutaman pajan kesän aikana työhuoneella, olisiko tarvetta? Aiheina voisi olla koristemaalaus ja marmorointi, renginkaappi, vanhanajan kahvipannu fimosta, rottinkituoli...
Mietin myös sitä, että onnistuisiko arkipäivänä, aamupäivä vai ilta? Työhuoneelle mahtuu kerrallaan vain kuusi askartelijaa joten mikään iso kurssi ei ole kyseessä.
Ideoita ja ehdotuksia?




torstai 23. toukokuuta 2019

Jauholaatikostoja

Näissä oli iso työ, mutta nyt on valmista! laatikoita valmistin opiston kurssilla keramiikasta ja laatikostojen rungot tein vanerista. Nämä tulevat myyntiin Forssan wanhan ajan lelumarkkinoille.






perjantai 10. toukokuuta 2019

Käkikelloja lelumarkkinoille!

Tämän verran valmistui kelloja tänään ja yksi kello päätyi omaan taloon. Väinölän vintillä on myös muiden tekemiä aarteita, huovutettu jellona: @hannajaleijona pöydällä oleva pullo: @saaravallineva taulun olen saanut lahjaksi mieheni kaupalla käyneeltä asiakkaalta, myös upea seinäpeili on swappilahja vuosien takaa, jos tekijä huomaa niin kerro lahopäälle, kun en saa nyt nimeä tähän!!