Lukijat

maanantai 26. toukokuuta 2014

Pieni ruokakaappi

Tein muutaman tällaisen pienen keittiön verkko-ovellisen kaapin markkinakoriin.

Verkko on harmaata tylliä ja kaapit sisustin skräppipaperein sisältä.


Astiat olen muovaillut fimo massasta ja maalannut akryylein.

perjantai 23. toukokuuta 2014

tiistai 13. toukokuuta 2014

Fortuna

Tällainen vanha peli on meillä lasten käytössä ja kovasti tykkäävät.

Kokeilin tehdä muutaman myös nukkekotimittakaavassa, menevät markkinakoriin.



torstai 8. toukokuuta 2014

Pikkuruinen tuoli

Minun piti tehdä aivan muuta, mutta sahausjätteenä jäi pari tällaista kappaletta ja siitä se lähti..




Pieni tuoli piti saada valmiiksi heti, 
nyt voin kai taas keskittyä siihen itse asiaan ;)

tiistai 6. toukokuuta 2014

Peilipöydät

Sahaa surauttelin kaksi pientä peilipöytää nukkekodin fiineille rouville.


Nämä jäävät koriin odottamaan kesän markkinoita..

torstai 1. toukokuuta 2014

Höyläpenkkejä


Olen jo pitkään tehnyt paria höyläpenkkiä kesäksi Wanhan ajan lelumarkkinoille
Vihdoin ne valmistuivat. Jätänkö toisen ihan uutukaiseksi?


toisen jo rahjäsin kuluneeksi..


 


Tämä puristin on nyt sitten tehty "toimivaksi" eli on kierteellä..




 

Lopuksi arjen piristys, Villa Rosesta tuli lahjana tällainen 
pikkuinen varpuspöllö, Kiitos Sanni!


perjantai 25. huhtikuuta 2014

Nukkekodin nauharullateline

Tässä kuvaohje nauharullatelineen valmistamiseen.



Leikkaa ohuesta puuvillakankaasta täysvinoon suikaleita.
Kierrä puisten hylsyjen päälle nauhaa. 
 Voit tehdä hylsyt myös pilleistä, pahvista tai pyöreästä puurimasta niin, että poraat reiän keskelle.

Leikkaa listaleikkureilla puurimasta kehän osat, kaksi lyhyempää ja kaksi pidempää.
 Mitta määräytyy nauharullien leveyden mukaan, mittaa niin, että tilaa on väljästi kolmelle rullalle.

Leikkaa pohjapalasta hivenen lyhyempää kehärimaa pidempi.    




Poraa sivuihin kolme reikää coctail tikkuja varten.

Maalaa osta kaikki valkoiseksi.

Liimaa kehä ja kuluta pintaa hiomapaperilla. Liimaa myös pohjapala paikoilleen.

Aseta nauharullat paikoilleen coctailtikkujen varaan. Katkaise tikkujen ylimääräiset päät.


Kankaat ja puiset rullat on ostettu Kankaisesta.

Tällä ohjeella voit tehdä miniatyyreja vapaasti omaan käyttöösi.
Kaikenlainen kaupallinen- sekä ohjeideni käyttö oppimateriaalina ilman lupaani on kielletty.