Lukijat

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Lelumarkkinat 2015

Niin ne ovat tämän vuoden Wanhan ajan lelumarkkinatkin jälleen ohitse niin että hups vaan!

Markkinat ovat aina meidän pikkuruisen kokoiselle talkooporukalle melkoinen rutistus, mutta joka vuosi markkinapäivän päätteeksi olo on kyllä aika onnellinen. 

Tavataan tuttuja, rupatellaan, porukka on samanhenkistä, tehdään tuiki tärkeitä hankintoja.. ja juu, myydäänkin jotakin. Mutta ennen kaikkea meillä on kivaa!

Tänä vuonna oman jännityslisänsä toi se että kirjani Nukkekoti Väinölän Joulu, julkistamistilaisuus oli markkinoilla.

Saimme myös mielenkiintoisia vieraita markkinoille. Nukketaiteilija Taru Astikainen on tehnyt Remu Aaltosesta nuken ja Remu itse oli myös markkinoilla paikalla!

valmistelua...
  

tupa täynnä..
  

















sali tyhjenee päivän päätteeksi... ensi vuoteen!!!

Arvonnan voitti...

Arvonnassa voitti Väinölän Joulukirjan Milla! 

Paljon onnea, laitoin sähköpostia jo tulemaan!

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Arvonta



Vielä pitää malttaa hetki, ennen kuin uusi kirjani saapuu.. 

Juhlistamme uuden kirjan syntymää Wanhan ajan lelumarkkinoilla 26.7.2015. 
Pikkupurtavaa ja kuohuvaa tarjolla. Lämpimästi tervetuloa kaikki!!

Mutta ennen sitä...pidetään pieni arvonta!
Palkintona 1kpl Nukkekoti Väinölän Joulu -kirjaa.

Osallistut kommentoimalla tätä blogipostausta. Kerro minulle, mikä sinun joulussasi on tärkeintä?

Kirjaan voi tutustua täällä: 

Ja sen voi tilata omakseen täältä:



Aikaa kommenttien jättämiseen on 24.7. asti.

Postitan kirjan voittajalle viikolla 31.




tiistai 14. heinäkuuta 2015

Minni Hiiri

Tällainen neitokainen oli päättänyt muuttaa Väinölään :)

Sahasin osat vanerista, maalasin akryylein.


lauantai 4. heinäkuuta 2015

Ranskanleivän ohje

Tässä massailuohje ranskanleivän tekoon.



Tarvikkeet:

Fimo soft; valkoinen, keltainen, ruskea
nuppineula
leikkuri
piikki
pastelliliidut

 1.Sekoita valkoisesta, keltaisesta ja ruskeasta massasta vaalea taikinan värinen massa.

 2. Muotoile massasta n. 20mm pitkä kappale, pyöristä sitä päistä.

 3. Viillä terävällä veitsellä leivän pintaan viillot pitkittäissuunnassa.

 4. Painele massatyökalulla tai piikillä viiltojen reunat alas.

 5. Painele syvänne piikillä rakeiseksi.

 6. Painele kevyesti leivän alareunoihin painaumia.

 7. Tee leivän päähän myös halkeama.

 8. Leikkaa leivästä paloja terävällä leikkurilla.

 9. Painele nuppineulalla leivän pinta rouheaksi.

 10.Painele myös leikattujen palojen pinnat.

 11. Rapsuta kuivapastelliliiduista punaruskeaa sävyä.

 12. Sivele leivän pintaan väriä siveltimellä kevyesti.


Paista leipä massavalmistajan ohjeen mukaisesti kotiuunissa.

 13. Valmis leipä.
 


perjantai 3. heinäkuuta 2015

Mademoisellea ja Domusta

Olen nyt tehnyt tavoistani poiketen aivan erilaisia kalusteita kuin ennen. 
 Mademoiselle keinutuolissa hyödynsin cocktailtikkuja selkänojassa, mutta jokainen tikku piti vielä erikseen hioa, koska sen muoto ei valmiiksi ole ihan sellainen kuin pitäisi.. täytyy myöntää että niitä tikkuja hioessa mietin jälleen omaa mielenterverveyttäni vakavasti :D :D Näistä tuli nyt hiukan isompia, n. 3mm korkeampia kuin oikeasti pitäisi, pienentämällä vielä olisi ollut jo aika mahdoton istuttaa selkänojan pienoja..









Domus tuoleista en voi sanoa muuta, kuin että niitä en taida tehdä enää ikinä.. ;)



tiistai 16. kesäkuuta 2015

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Wanhan ajan lelumarkkinat

Wanhan ajan lelumarkkinat lähestyvät jälleen. 



Sain päivitettyä myyjälistan nettisivuille:

Ja tapahtuma löytyy myös Facebookista

Laittakaahan mainoksia jakoon!




keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kankaan tulostuksen testausta

Tätä on pitänyt testata jo ikuisuus, nyt kun ostin kopiopaperia, 
otinkin niitä suojaavan paperin talteen.

Myös lihatiskin vahapaperi toimii hyvin.
Vahapaperin voi käyttää myös useampaan kertaan.

Tämä tepsi hienosti, joten kiitos Katille vinkistä!



Tässä kuvasarjaa siitä, kuinka sain tulostettua kankaalle.

 Leikkasin kopiokonepaperikääröstä A4 kokoisen arkin
 (myös ilmeisesti lihatiskin paperi sopisi tähän,
kunhan on vahapintaista ja kiinnittyy kankaaseen silittämällä)

 Silitin paperin kiinni valkoiseen lakanakankaaseen tukipaperiksi.

 Siistin reunat.

 Sitten vaan kuva tietokoneelta jonka halusin kankaalle...
Asetukset kohdilleen ja tulostamaan..

Tulostimeni on perus-mustesuihkutulostin.

Taustapaperin irrotus.

Valmista!

Silitin vielä päältä kiinnittääkseni värin paremmin.


(Jos tulostettu kuva tulee muuhun kuin nukkiskäyttöön:
Anna kankaan kuivua ainakin tunti tulostuksen jälkeen,
huuhdo kangas veden alla, jolloin ylimääräinen väri lähtee pois
silitä, jotta väri kiinnittyy, näin kuvio kestää myös käsinpesua.)