Lukijat

torstai 18. helmikuuta 2016

Korviksia

Nukkekodin jalkineita voi hyödyntää myös näin!



Kakkumuotti, ohje

Hyllyyn voi valmistaa vanhanajan alumiinivuokia painamalla joko muottiin tai muotilla tehdyn massamallin päälle jogurttipurkin kannesta metallia, se venyy suht hyvin.


Pikkuinen nukke ja sänky, ohje

Jäätelötikusta saa tehtyä nuken sängyn näppärästi ja pikkuinen nukke sinne nukkumaan valmistuu pumpulipuikosta, puuhelmestä ja hiuksiksi bunkalankaa :)


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Herkkuja kevääseen

Ihan kohta on jälleen Runbergin torttujen ja laskiaispullien aika. On myös aika muistaa ystävää. Nämä ohjeet löytyvät kirjastani Nukkekoti Väinölän vuosi.



 



maanantai 18. tammikuuta 2016

lauantai 16. tammikuuta 2016

Keittiövaa'an ohje

Kokeilin tehdä yhden kuvan taktiikalla ohjeen, lähinnä Instagramia varten, mutta kokeillaan toimiiko tällainen. 


Virkattua

Loppusyksystä astman ollessa pahana, ei juuri mikään askartelu onnistunut, pienet esineet eivät pysy käsissä, kun astmalääke tärisyttää käsiä. Onneksi löytyi helmilankoja ja vähän isompi, 0,75mm koukku. Sain käsille tekemistä :)


perjantai 8. tammikuuta 2016

Nukenrattaat

Kokeilin tehdä nukenrattaita, sellaisen 70-lukuisia, jotka meilläkin on tytöllä vielä käytössä.
Tarvittiin aika monet, kun mietin mikä osa ensin ja miten tämä :) No nyt pysyy jo kasassa :)

Ihanat ohuet ja pehmoiset retrokankaat löytyi Kankaisesta.

 Nämä käyvät lapsille nukenrattaiksi 1:12 talossa ja 1:18 talossa ihan lastenrattaiksi.

Jospa tästä kokeilusta saan kurssimateriaalia :)