Lukijat

perjantai 15. maaliskuuta 2019

Kukkapurkkeja, keittiökulhoja ja muuta keramiikkaa

Nyt on sitten joihinkin kukkapurkkeihin niitä Eijan toivomia alustasseja. 




Keittiökulhoja 



Yhden kaakeliuunin sain myös poltosta. 




 Olen myös jo kauan haaveillut tekeväni tällaisen jauholaatikoston ja nyt se onnistui kun tein laatikot keramiikasta. 









maanantai 11. maaliskuuta 2019

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Nojatuolikokeilu

Nojatuolikokeilu, josta ei nyt tullut ollenkaan semmoinen kuin piti, joten kaavat uusiksi ja alusta. 🙈 istuimen ja selkänojan ompelin huppuun, istuimen haluan vielä korkeammaksi. Onneksi meillä asuu ihana yhdeksänvuotias jolle kaikki äidin kokeilut kelpaavat 🌸 kangas: Nuppu Print Company 





torstai 7. maaliskuuta 2019

Kelloja

Ensi kesän Markkinakoriin valmistui pieniä tupakelloja. 





Ihana lehdessä ohjeita

Uusimmasta Ihana lehdestä löytyy kevätkylvöä ja linnunpöntön ohjeet!
Edit: Huom!!! Linnunpöntön kaavat olivat jääneet Ihana lehdestä pois! Kaavat löytyvät täältä: https://www.ihanalehti.fi/Linnunponton+kaava 







keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Kakluuni

Uusi uuni tuli poltosta. Tämäkin on vielä niitä katkenneita harjoitelmia, joten jää itselle käyttöön. Tykkään tästä lasitteesta, samaa kokeilin aiemmin jo astioihinkin. 





sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Työhuoneella puuhastelua

Kävin kurssipäivän päätteeksi vielä työhuoneella ihailemassa ”uutta” ( Philadelphia 1964) kompuraa ja lokerikkoa, jotka molemmat kaipasivat hieman puhdistustöitä. 












perjantai 1. maaliskuuta 2019

Työhuoneen järjestelyä

Sain työhuoneelle uuden työpöydän! 😍 Mieheni hioi vanhasta pirttipöydästä pinnan puhtaaksi työpöydäksi. Työpöytä on nyt syvempi kuin aiempi ja työtuolit mahtuvat paremmin alle, samalla vanha työpöytä siirtyi paremmaksi sivupöydäksi, vanha kun oli aika heppoinen. Täällä alkaa olla jo aika täyttä 🙈 Some new pictures from my working place. I love my little studio. 

















torstai 28. helmikuuta 2019

Pikkuista keramiikkaa

Hiihtolomaa on vietetty paljon ulkona lenkkeilen mutta myös askarrellen. Nämä kupposet odottavat polttamista, katsotaan miten sitten onnistuu. 




tiistai 26. helmikuuta 2019

Ohjetta Dollshouse and miniature scene lehdessä

Uusimmassa Dollshouse and Miniature scene lehdessä on minultakin ohje mukana! 





Kaakeliuuneja

Nämä odottavat polttoon pääsyä. Forssan markkinoille koitan saada ainakin muutaman onnistumaan. These stoves are made from stoneware and ready to go to firing. 





perjantai 22. helmikuuta 2019

Nukke

Nukkeprojekti on valmis. Tämä oli keramiikkakurssin aihe, no aiheena oli omakuva ja minulla oli mallina oma Lapsuuden kuva ja tyttären kuva. Tästä kuitenkin tuli poikani näköinen joten olkoon sitten poika. 😄 vaivalla haettu ihonväri katosi lasituspoltossa, joten kovin on kalpeat posket, vielä vaaleamman oikeasti kuin kuvassa. Lappuhaalarit on tehnyt takinkääntäjän puoti.







keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Keramiikkaa


Olen harjoitellut valusaven käyttöä.  Nämä olen nyt tehnyt niin, että olen ensin muotoillut savesta esineen, valanut siitä kipsimuotin ja sitten tehnyt astioita valusavella. Savi on korkeapolttoista kivitavaraa. Tämä lasite on aika hauska, muuntuu ruskeasta vihreään vaihtelevasti. 













tiistai 19. helmikuuta 2019

Tuoleja

Olen tehnyt monenlaisia tuoleja :) pikkuhiljaa työhuoneen ikkunalauta täyttyy erilaisista tuoleista :) 














maanantai 18. helmikuuta 2019

Nukkeprojekti edistyy

Nukkeprojekti näyttää tänään tältä, sinne meni lasituspolttoon, tehdessä rikoin molempien käsien peukalot joten liimaushommiksi menee tämäkin savityö. 





lauantai 16. helmikuuta 2019

Kierreportaat

Näitä kesti miettiä ja piirtää aika monta arkkia, ennen kuin oli semmoiset joista olen haaveillut. Mietin myös tekeväni tätä kittinä. Olisiko tarvetta? 








perjantai 8. helmikuuta 2019

Uusi talo

Halusin työhuoneelleni nukketalon, jossa olisi helpompi kuvata, Väinölä kun on niin kovin syvä ja huoneet matalat. 

Tällainen talo siitä sitten syntyi. Materiaalina 9mm vaneri. Tapetit ovat Nuppuprintcompanyn lahjapapereita. Lattiat laudoitin Bilteman tikuilla. Sokkeli puuttuu vielä ja katon maalaan vielä tuohon folioteipin päälle. Kattoon liimasin siis rimoja ja niiden pälle teippasin alumiiniteippiä.