Lukijat

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Onnelin ja Annelin Talvi

Pääsin mukaan elokuvatyöhön rakentamaan Onnelin ja Annelin Talvi -elokuvan pienoismalleja.
Marjatta Kurenniemen kirjaan pohjautuvassa elokuvassa seikkailee pikkuruinen Vaaksanheimon väki ja he asustavat omaa kotia etsiessään Onnelin ja Annelin nukkekodissa.


Minun vastuualueeni oli rakentaa nukkekotiin kalusteet ja pikkuesineitä. 


Projekti oli todella mielenkiintoinen ja hurjan haastava. Kaikki oli minulle ihan uutta ja kovasti jännitin, suoriudunko tehtävästä. Kaikki se, mitä oikeiden näyttelijöiden "nukkekoti" lavasteissa oli suurikokoisena, piti löytyä myös pienenä nukkekodista. 

Aloitimme ensin sillä, että Esa rakensi minulle työhuoneen, jotta työt voi alkaa :)

 




Kiitos ihanasta työhuoneesta :)

Kävimme mittaamassa ja kuvaamassa oikeita huonekaluja Helsingissä.



Tässä kuvia tekovaiheista ja valmiista esineistä. 
Toteutin kaiken lavastaja-Minnan suunnitelmien mukaan.
Tämäkin oli minulle uutta, valmistaa mittatilauksesta tietynlaisia ja värisiä huonekaluja.

Minulla oli siis oikeiden huonekalujen mitat, jotka pienensin, piirsin ja kaavoitin, valitsin materiaalin, sahasin, liimasin, maalasin, ompelin ja sovitin, aina ei pientä esinettä voinut tehdä täysin mallinsa mukaan joten jouduin myös ratkaisemaan melko monta pulmaa.

Mittakaava esineissä oli 1:10.











 













Myös Onnelin ja Annelin nukkekoti vieraili työpajallamme ja mieheni Esa sähköisti, maalasi ja tapetoi eli siis teki sisäremontin taloon.































































Kun kaikki esineet ja kalusteet oli tehty oli vielä edessä Vaaksanheimojen uuden kodin rakennustyöt.
Sain Minnalta luonnokset siitä, millainen talon tulee olla, kiitos Minna siitä, että sain vapauksia toteutuksen suhteen, sen verran haastava oli tämä projekti :)















Kattoratkaisun keksi aikani tuskailtuani Esa..
 Katon rakensin pahvista, liimasta, purusta, maalista..




















Ja päästiinhän me jo ensi-iltaan!!!


Kotoota kävi käsky että Jaskalta pitää saada nimmari :)







Käykäähän katsomassa elokuva, se oli kyllä ihana!



Maailman tulevaisuus riippuu siitä, miten pienimpien käy.



34 kommenttia:

  1. Felicidades por el taller que has montado, con ello estás haciendo unas piezas fantásticas.Mi admiración:-)

    VastaaPoista
  2. Un trabajo realmente impresionante, todos los muebles son preciosos.

    VastaaPoista
  3. Un proyecto extraordinario y un gran trabajo

    VastaaPoista
  4. Upeita huonekaluja olet tehnyt! Ja ihana Vaaksanheimojen uusi talo.

    VastaaPoista
  5. Voi että ihania! Siinä on ollut urakka... Kauanko koko projekti kokonaisuudessaan kesti?

    VastaaPoista
  6. Herranenaika, vetää kyllä nyt ihan sanattomaksi! Kerrassaan upeata työtä, olet kyllä mestareiden mestari!

    VastaaPoista
  7. Es un trabajo impresionante!!!! Todas las piezas creadas son perfectas!!
    Besos.

    VastaaPoista
  8. Huih! Aikamoinen projekti, mutta varmaankin hurjan ihana... ja kuten aina, lopussa kiitos seisoo!!

    VastaaPoista
  9. Liikuttavan ihania, ihania yksityiskohtia. Odotan jännityksellä elokuvan näkemistä!

    VastaaPoista
  10. Upeaa Maria. Vaaksanheimojen talo näyttää juuri siltä kun sen vuonna 1973 kirjoista kuvittelin :)

    VastaaPoista
  11. Aivan fantastista, että saa tehdä sitä mitä rakastaa, joku arvostaa ja maksaa vielä palkkaakin :) Hieno homma, upeita juttuja...

    VastaaPoista
  12. Ihanaa Maria!
    Toi pinkki nojatuoli on niiiin Herttainen - ihan mun suosikki. Kaikki niin taiturimaisen tarkkaa laatua. Ja talo - sanat loppuivat nyt ... Oih <3

    VastaaPoista
  13. Upea projekti! Olet tehnyt kerrassaan mahtavia huonekaluja <3 Taitavaa kädenjälkeä kaikkinensa!

    VastaaPoista
  14. Kylläpä onkin ollut urakkaa! Upeita ovat kaikki. Kuinkahan moni ei-nukkistelija tulee edes ajatelleeksi, että jokainen pikkuesineiden on ollut tehtävä molempiin kokoihin?
    Minuakin kiinnostaa, kuinka kauan tähän projektiin meni aikaa? Ja mitä kautta leffatiimi löysi sinut ja Esan?
    Onneksi olkoon molemmille!

    VastaaPoista
  15. Upea työtilaisuus Sinulle ja Esalle! Elokuva tuo mukavaa julkisuutta tälle ihanalle harrastukselle. Nojatuoli on namipala :)

    VastaaPoista
  16. Iso projekti ja hienoa työtä! Tämä elokuva pitää käydä katsomassa, kunhan se tänne tulee.

    VastaaPoista
  17. I like your project. It's unique and beautifully done!

    VastaaPoista
  18. Aivan käsittämättömän ihania, kiehtovia esineitä! Onhan tuo elokuva nyt sitten nähtävä, ihan vaan nukkekodin takia :D

    VastaaPoista
  19. Onnelin ja Annelin tarina on ilahduttanut lapsuudesta asti. Aivan upeaa saada seurata minilavasteiden rakentamista. Vetää sanattomaksi, todella hienoja!

    VastaaPoista
  20. Upeita töitä ja ihana projekti! Täytyy mennä katsomaan leffa :).

    VastaaPoista
  21. Oi miten ihania kaikki! Täällä vaan huokailen ihastuksesta.
    Nämä Onneli ja Anneli -kirjat ovat lapsuuteni lempikirjoja, joita edelleen olen lukenut lapsilleni ja lastenlapsille.
    Kaikki nuo taidokkaat yksityiskohdat, olet kyllä huippu!

    VastaaPoista
  22. Huiman upeita töitä, varmasti ikimuistoinen projekti!

    VastaaPoista
  23. Voi mikä herkkukarkki proggis!
    Hillitön työ, mutta hieno on lopputulos!

    VastaaPoista
  24. Valtavasti hommaa ja upea suoritus! Ihania tavaroita ja talo. Kuten aiemmin jo kommetoitiin, ei-harrastajan on mahdoton tajuta tuota työmäärää, kun vähän kokeilleenakaan ei tajua :)

    VastaaPoista
  25. Oi, miten ihana brojekti.Paljon työtä, upea lopputulos. Jos sinun rakentamiesi tavaroiden vuoksi tuo pitää käydä katsomassa.

    VastaaPoista
  26. Hieno projekti! Elokuva pitää katsoa ihan noiden minijuttujen takia. Olet kyllä taitava!

    VastaaPoista
  27. Onnea teille! Hieno projekti ja kaikki näyttää ihanalta. Haluan todella nähdä myös elokuvan.

    VastaaPoista
  28. Onnittelut! Upeita yksityiskohtia ja isoja kokonaisuuksia!
    Pinkki tuoli on hurmaava!!

    VastaaPoista
  29. Aivan huikeaa!!!! Rakastuin siihen mustaan matkalaukkuun. Kuljin samanlaisen kanssa matkoilla vielä 90-luvulla. Jostain syystä se jäi joskus Moskovaan kun matkusti Aeroflotilla.
    Onnittelut Eufrosyneltä!

    VastaaPoista
  30. Voi kiitos Maria! Kävimme katsomassa elokuvan sunnuntaina ja kyllä oli ihana! Nuo talot ja esineet olivat siinä kyllä todella isossa roolissa. Aivan mieletön homma ja lopputulos oli kertakaikkisen hurmaava! Minä ihastuin ikihyviksi tuohon pehmustettuun nojatuoliin. Oikea herkkujen herkku!

    VastaaPoista
  31. Ihana projekti ja mielettömän hieno lopputulos! Kyllä oikeasta osoitteesta lähtivät kyselemään kun kääntyivät puoleesi minihuonekaluissa. Mahtavaa!

    VastaaPoista
  32. Mademoiselle-kiikkutuolin kohdalla suu loksahti auki ja pysyikin sitten auki loppuajan:D Uskomattoman hienoja!

    VastaaPoista
  33. Mykistävää. Aivan upeaa! Kiva nähdä nämä sitten elokuvasta :)

    VastaaPoista