Lukijat

perjantai 2. marraskuuta 2012

Arvonta on suoritettu!

Kiitos kaikille teille, jotka kerroitte kokemuksianne kirjastani!!

Kirjaa suunnitellessani oli melkoinen miettiminen, minkälaisia ohjeita ja kuinka paljon kirjaan teen. Nytkin kommenteista näinkin pienellä otoksella voi huomata sen harrastajien kirjon.. makuja on monia :) Olen saanut myös valtavasti palautetta muita reittejä, on ihanaa huomata että Väinölän kuulumiset on otettu niin positiivisesti vastaan.

Kirjan ohjeet ovat puutyövoittoisia ehkä siitä syystä että olen puuseppä ja tämän vuoksi olen rakastunut puuhun materiaalina. Halusin kuitenkin tuoda mukaan myös muitakin tekniikoita. Revin hiuksiani illan jos toisenkin miettiessäni, miten saan mukaan sekä haastavia että helppoja ohjeita, niin että kirjasta voisi jokainen löytää jotakin itselleen sopivaa ja ehkä myös sitä lapsen kanssa askarreltavaa.

Kaikki ohjeet on tehty muunneltaviksi, joten ajattelin tehdessäni näiden olevan vain se pohja, josta jokainen voi muuntaa kaavat ja materiaalit omiin tarpeisiinsa ja tarvikkeisiinsa sopivaksi. Pahvi on sohvan runkona ihan yhtä toimiva kuin puukin, vain mielikuvitus on materiaalivalinnoissa rajana!

Minulta on vuosien varrella kyselty hirmuisen paljon puuntyöstökoneista.. oikeastaan se on syy, miksi valitsin koneet enkä käsityökaluja. Halusin näiden ohjeiden myötä esitellä koneet ja niiden työtavat niillekin, joilla ei ole koneista käyttökokemuksia ja pienenä toiveena oli näin madaltaa kynnystä uskaltaa kokeilla puutöitä.

Olen ammentanut useisiin ohjeisiin ideoita mieheni Osto- ja Myyntiliikkeestä vanhojen ihanien esineiden ja huonekalujen keskellä. Ja kuten joku totesikin, mittakaavat yllättävät. Mittailin  huonekalun jos toisenkin ja päänvaivaa tuottivat esineet, joita on luonnollisessa koossaan olemassa niin paljon erilaisia ja erikokoisia!

Kirjatyö oli todella mielenkiintoinen ja kolmen pienen lapsen äitinä haastava. Muutamasta ohjeesta on löytynyt mittavirheitäkin ja ihan rehellisesti sanoen, olen ihmeissäni että virheitä ei ole enempää, sen verran mulla aina oli kavereita saman pöydän ääressä tai polvella istumassa kun kaavoja piirsin tai yritin tekstejä oikolukea, puhumattakaan siitä valokuvaamisesta, joka olisi tarvinnut akrobaatin taidot :) :) :)

Tässä tehdään perunakapan ohjetta ;)


Arvonta on suoritettu ja siinä voittivat:
1.

Laitatteko minulle päin viestinä postiosoitteenne, jotta saan lähettää voittonne :)
mhm73 @ luukku.com

Here are the winner of the Lottery. Thank You all for your comments!!


7 kommenttia:

  1. Ihanaa! Onnettaren käsi osui kohdalleni. Kiitos Maria ihanasta kirjasta ja blogista, joiden innoittamana on monta miniaskartelua tullut tehtyä.

    VastaaPoista
  2. Voi tätä iloa ja riemua! :D laitoin sähköpostia sinne päin, kiitos ihanasta arvonnasta.

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva yllätys huomata että arpaonni on suosinut minuakin! :)))

    VastaaPoista
  4. Kiitos Maria! Ihana yllätys minullekin tämä onni :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kirjanen saapui jo perille ja mukana oli kivoja printtejä! Laitoin blogiinikin esille.

    VastaaPoista